Toiminnallemme on myönnetty avainlippu

Suomalaisen Työn Liitto on myöntänyt meille arvostetun Avainlippu-merkin käyttöoikeuden osoituksena Suomessa tuotetusta ja Suomessa työllistävästä verkkokaupastamme.

Lasipihan verkkokaupan takana on suomalainen perheyritys. Myymälämme ja varastomme sijaitsee Hämeenlinnassa ja työllistää tällä hetkellä yrittäjän lisäksi yhden osapäiväisen työntekijän. 

Perheemme on tehnyt työtä ja palvellut kotimaisia kuluttaja- ja yritysasiakkaita lasialan parissa jo yli 50 vuoden ajan ja nykyinenkin yrittäjä lähes 30 vuotta. Verkkokauppamme on ollut toiminnassa vuodesta 2008 saakka ja jatkaa vuosittaista kasvuaan. 

Oman maahantuontimme lisäksi teemme aktiivisesti yhteistyötä muiden suomalaisten lasialan yritysten kanssa suosimalla esimerkiksi luontoakin säästäviä lasien ja tarvikkeiden yhteistilauksia. 

Omalla toiminnallamme haluamme osaltamme tukea suomalaista yrittäjyyttä. Verkkokauppamme sijaitsee täysin suomalaisella MyCashFlow verkkokauppa-alustalla ja verkkokauppamme tilaukset toimittavat kotimaiset toimijat Posti, Matkahuolto ja Kaukokiito. 

Pakkaustarvikkeiden osalta suosimme kierrätystä niin pitkälti kuin se vain on mahdollista. Kierrätämme kaiken meille tulleen pakkausmateriaalin, jonka lisäksi teemme yhteistyötä esimerkiksi paikallisen Marimekon ja muutaman muun yrityksen kanssa noutaen heiltä pakkausmateriaalit uudelleenkäyttöön Lasipihan verkkokauppatoimituksiin. Materiaalit, joita emme pysty hankkimaan kierrätettynä kuten kirjekuoret ja tulostepaperit, tilaamme aina kotimaisilta toimijoilta. 

Lasipihan toiminnan osalta Avainlippu näyttäytyy sinulle parhaiten siten, että tilaamasi tuotteet ovat meillä omasta varastostamme toimitettavissa. Emme harjoita ns. drop shipping kauppaa, vaan postitamme tilauksesi aina suoraan Hämeenlinnan myymälän varastosta. Tämän vuoksi toimitusaika on yleensä lyhyt ja tilauksesi käsittely joustavaa ja nopeaa. Lisäksi pystymme itse tarkistamaan jokaisen pakkaamamme tuotteen laadun ja virheettömyyden.

Meille on myös tärkeää tarjota sinulle asiantuntevaa ja hyvää asiakaspalvelua. Meille voit aina soittaa, lähettää sähköpostia tai poiketa käymään ja autamme ja neuvomme mielellään. Pyrimme tuntemaan hyvin kaikki meillä myynnissä olevat tuotteet ja annamme niistä mielellään ohjeita ja vinkkejä käyttöä varten sekä neuvomme valinnoissa. 


Mikä on avainlippu?

Avainlippu on brändi, jonka suomalaiset ovat tunteneet kohta jo 60 vuoden ajan ja siihen luotetaan laajasti. Lähes jokainen suomalainen tuntee Avainlipun, joka tutkitusti vähentää epäröintiä ostotilanteessa. Avainlippua kantava tuote tai palvelu koetaan vastuulliseksi, luotettavaksi ja työllistäväksi (Suomalaisen työn liitto, taloustutkimus 2021).

Avainlipun myöntämisen pääkriteerit verkkokaupoille

Jotta verkkokauppa voi saada Avainlipun käyttöönsä, tulee sen täyttää seuraavat vaatimukset:

  • Yrityksen pääkonttorin ja johdon tulee olla Suomessa
  • Yrityksen tulee olla suomalaisessa omistuksessa
  • Palvelu tuotetaan Suomessa
  • Asiakaspalvelu ja varasto ovat Suomessa
  • Palvelun kotimaisuusaste on vähintään 50 prosenttia omakustannusarvosta
  • Maksu- ja toimitusehdot on esitetty selkeästi
  • Toimitukset hoidetaan Suomesta käsin
  • Verkkokaupasta on selkeästi löydettävissä EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen mukainen rekisteri- ja tietosuojaseloste.

Lisäksi hakuvaiheessa tarkastellaan seuraavia seikkoja: palvelukonseptin alkuperä, suomalainen suunnittelu ja/tai tuotekehitys, palvelun vaikutus kotimaisten palveluiden aseman vahvistumiseen sekä mielikuva, joka ei saa olla ristiriidassa suomalaisen alkuperän kanssa. Verkkokaupan tulee tarjota tuotteisiin liittyen asiantuntemusta sekä lisäarvoa asiakkaalle.

Ostoskorisi on tyhjä

Toimitusehdot

Yleistä

Lasipiha VP-Tekoniemi Oy, y-tunnus: 2651968-7, osoite: Birger Jaarlin katu 25, 13100 Hämeenlinna; myy tuotteita yrityksille ja täysi-ikäisille yksityishenkilöille EU-alueelle. Nämä toimitusehdot soveltuvat tuotteiden tilaamiseen verkkokaupassamme sekä vastaaviin toimituksiin.

Nämä toimitusehtomme ovat voimassa 1.5.2016 alkaen. Voimme muuttaa toimitusehtoja yksipuolisesti aika ajoin, joten tutustuthan toimitusehtoihimme joka kerta etukäteen kun tilaat tuotteita verkkokaupastamme.

Tuotteet ja tuotehinnat

Verkkokaupan tuotteiden ominaisuudet ja hinnat on esitetty kunkin tuotteen tuote-esittelyn yhteydessä. Pidätämme oikeuden hintojen ja toimituskulujen muutoksiin, joten tarkastathan ko. hinnat ostoskorista ennen kuin hyväksyt tilauksen. Tuotteiden hinnat sisältäen arvonlisäveron 24%, joka ilmenee ostoskorissa ja tilausvahvistuksessa.

Toimituskulut

Tilauksesta mahdollisesti veloitettavat toimituskulut riippuvat itse tuotteesta (esim. paino, pakkaus) ja valitusta toimitustavasta ja ne lisätään automaattisesti tilauksen loppusummaan. Näet tilauksestasi veloitettavat toimituskulut (jos toimituskuluja veloitetaan) ostoskoristasi ennen kuin hyväksyt tilauksen.

Tilaaminen ja sopimus

Voit tilata tuotteita verkkokauppamme kotisivuilla siirtämällä niitä ostoskoriin ja vahvistamalla tilauksen ja maksamalla ostoskorin sisällön maksupalvelussa. Tilatessasi verkkokaupastamme sinun edellytetään tutustuneen ja sitoutuneen kulloinkin voimassa oleviin toimitusehtoihimme. Ymmärrät, että hyväksymäsi ja vahvistamamme tilauksesi on, paitsi siltä osin mitä myöhemmin mainitaan peruttamisoikeudesta, sitova ja synnyttää näiden toimitusehtojen kanssa sopimuksen välillemme.

Maksaminen ja maksutavat

Voit maksaa tilauksesi verkkokaupassa kuvatuilla ja ostoskorissa valittavissa olevilla maksutavoilla.

Tilaus- ja maksuvahvistus

Onnistuneen tilauksen jälkeen sähköpostiisi lähetetään tilausvahvistus, joten annathan sähköpostiosoitteesi kun teet tilauksen. Tilausvahvistuksessa vahvistetaan myös käytetty maksutapa.

Jos emme jostain odottamattomasta syystä voi vahvistaa tilaustasi ilmoitamme siitä sähköpostiisi mahdollisimman pian.

Toimitustapa

Toimitamme tilauksesi jollakin käytössä olevalla kotisivuillamme mainitulla toimitustavalla, jonka valitset tilauksesi yhteydessä.

Toimitusaika

Yleisimmät toimitusaikamme EU -alueelle ovat tilauksesta ja toimitustavasta riippuen 1-30 päivää. Tarkemmat ajat ilmoitetaan tuotevaihtoehtojen yhteydessä.

Peruutusoikeus ja palautusehdot

Jos olet kuluttaja sinulla on Suomen kuluttajansuojalain mukainen oikeus peruuttaa tilaus tilauksen vahvistamisen jälkeen. Jos kyseessä on asiakkaan toiveiden mukaan muokattu tai tuotettu mittatilausratkaisu, materiaali tai tehdastilaustuote on tilaus peruutettava kahden (2) päivän kuluessa tilauksesta. Tilauksen peruuttaminen tapahtuu lähettämällä peruutusilmoitus tilausnumeroineen Lasipiha VP-Tekoniemi Oy:n sähköpostiosoitteeseen asiakaspalvelu@lasipiha.fi tai ottamalla yhteyttä puhelimitse asiakaspalveluun puh: (0500) 668 441. 

Asiakkaan toiveiden mukaan valmistetuilla, muokatuilla tai tuotetuilla mittatilausratkaisuilla, materiaaleilla tai tehdastilaustuotteilla ei ole peruutus- tai palautusoikeutta kaupan tultua voimaan. Kauppa astuu virallisesti voimaan kahden (2) päivän kuluttua tilauksen tekemisestä peruutusajan umpeuduttua.

Tuotteilla, jotka eivät ole asiakkaan toiveiden mukaan valmistettuja, muokattuja tai tuotettuja mittatilausratkaisuja, materiaaleja tai tehdastilaustuotteita, on 14 päivän peruutusoikeus tavaran tai viimeisen tavaraerän vastaanottamisesta. Peruutusoikeus koskee vain standardikokoisia varastotuotteita ja palautettavien tuotteiden on oltava alkuperäispakkauksessa, käyttämättömiä ja  hyvin takaisinlähetystä varten pakattuja.

Jos kauppa perutaan, tavara on palautettava viivytyksettä ja viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen tekemisestä alla mainittuun Palautusosoitteeseemme. Palauttajan on tarvittaessa näytettävä toteen, että tavara on palautettu määräajassa, esimerkiksi palautuskuitilla. Palauttajan on maksettava palauttamisesta aiheutuvat kustannukset. Näitä kustannuksia ei makseta takaisin palauttajalle. 

Palautamme vastaavasti tilauksesta maksamasi rahat viivytyksettä kuluttajasuojalain mukaisesti.

Palautusosoitteemme:
Lasipiha
Birger Jaarlin katu 25
13100 Hämeenlinna

Lähetyksen tarkistus, virhe ja ongelmatilanteet

Tarkistathan toimituksen heti sen saatuasi. Jos tuote on kadonnut tai vioittunut kuljetuksen aikana tai se ei muuten vastaa tilaustasi tai on virheellinen, ilmoitathan siitä mahdollisimman pian ja viimeistään 14 päivän kuluessa Asiakaspalveluumme, niin sovimme miten saamme virheen korjattua. Kuluttajakaupassa noudatamme virheitten osalta pakottavia kuluttajasuojalain virhevastuusäännöksiä.

Asiakaspalvelu

Henkilökuntamme auttaa sinua tilaukseesi liittyvissä kysymyksissä. Otathan yhteyttä, joko sähköpostitse tai puhelimitse:

asiakaspalvelu@lasipiha.fi
0500- 668 441

Vastuunrajoitus

Lasipiha VP-Tekoniemi Oy ei vastaa mistään tilaukseen, toimitukseen tai tuotteeseen liittyvästä tai mistään edellä mainitusta aiheutuneesta välillisestä tai välittömästä tai muusta vahingosta paitsi siihen asti kuin pakottava määräys kuluttajanasuojalaissa tai muussa pakottavassa laissa on kyseisen vahingon osalta toisin määrännyt.

Erimielisyydet

Pyrimme sopimaan tilaustasi koskevat mahdolliset erimielisyydet ensisijaisesti sopimalla, joten otathan ensisijassa yhteyttä Asiakaspalveluumme sopiaksemme asian.

Jos kauppasopimusta koskevaa erimielisyyttä ei saada ratkaistuksi osapuolten välisillä neuvotteluilla, kuluttaja voi saattaa asian kuluttajariitalautakunnan (www.kuluttajariita.fi) ratkaistavaksi. Ennen asian viemistä kuluttajariitalautakunnan käsittelyyn kuluttajan tulee olla yhteydessä maistraattien kuluttajaneuvontaan (www.kuluttajaneuvonta.fi).